Parkitsen nahkoja käsityönä perinteisin menetelmin ilman ympäristölle ja terveydelle haitallisia kemikaaleja. Vaihtoehtoina ovat rasvaparkitus ja kasviparkitus sekä raakanahat. Valmistan pintanahkoja ja karvallisia nahkoja. Rasvaparkituksessa parkitusaineina käytetään rypsiöljyä, oliiviöljyä ja kananmunan keltuaista. Kasviparkki keitetään parkkihappoa sisältävien puiden kuorista, esimerkiksi pajusta, tammesta tai kuusesta. Parkitsen muun muassa peuran, lampaan, vuohen, supin, mäyrän, ketun ja kalan nahkoja. 

 

Valmistan parkituista nahoista myös erilaisia tuotteita. Kalannahoista saa esimerkiksi näyttäviä yksityiskohtia nahkatöihin. Ekologisesti parkituista nahoista on myös turvallista valmistaa tuotteita vauvoille ja pienille lapsille. Luonnonmukaisesti parkituista nahoista ei irtoa terveydelle haitallisia kemikaaleja lapsen imeskellessä sitä.

 

Voin myös opastaa nahanparkituksessa ja lainata työvälineitä. Keväällä ja kesällä voit tulla itse työstämään omaa nahkaa. Kerää kaveriporukka kurssille tai tule yksin. Kalannahat on pienen kokonsa vuoksi helppoja aloittaa, jos haluat tutustua ekologiseen parkitukseen.

 

Nahanparkitus maksaa 30€/h + materiaalit. Hinnat vaihtelevat paljon nahan työstöön vaaditun ajan mukaan. Esimerkiksi aikuisen lampaan- tai peurantaljan parkitus maksaa noin 250-300€ riippuen koosta ja karvan pituudesta.

 

NAHANPARKITUS