Naskaliina on vuonna 2012 perustettu toiminimi. Idea sen perustamiseen lähti kiinnostuksesta ja innostuksesta valmistaa yksilöllisiä nahkavarusteita. Myöhemmin mukaan on tullut nahanparkituspalvelut ja myyntiin omien lampaiden villa.

 

Hevoset ja koirat ovat kuuluneet elämääni jo pitkään. Olen opiskellut hevosenhoitajaksi ja työskennellyt hevosten parissa ammatikseni. Työskentelyyn valjakkohevosten parissa liittyy valtavasti varustehuoltoa ja varustetuntemusta, mikä on osaltaan lisännyt kiinnostusta nahkavarusteista ja niiden valmistuksesta.

 

Hevosagrologi -opintojen jälkeen lähdin Ypäjälle opiskelemaan hevosvarusteiden korjausta ja valmistusta. Ypäjältä valmistuin keväällä 2012. Samaan aikaan alkoi Kemiössä koulutus nahanparkituksesta perinteisin menetelmin käsityönä. Innostuin aiheesta ja lähdin laajentamaan nahka-alan tietouttani.

 

Opiskelin kaksi vuotta nahanparkitusta sekä luu- ja sarvitöitä Axxell Brusabyssä, Kemiössä. Kurssin ohella tein erilaisia parkituskokeiluja kotona. Kiinnostus parkitukseen vain kasvoi ja jatkoin Mynämäen käsi- ja taideteollisuusopistoon kaksi vuotiseen valmistavaan koulutukseen, josta valmistuin Perinnenahkurin ammattiin vuonna 2016.

 

Pyrin hyödyntämään mahdollisuuksien mukaan erilaisia eläimen osia, esimerkiksi luita, sarvia, sorkkia ja aivoja. Nahkurina minua kiinnostaa erityisesti hyödyntää nahkoja, jotka muuten päätyisivät jätteeksi. Nahka on arvokas materiaali ja osaan valmistaa siitä kiinnostavia ja kestäviä tuotteita. Liina Heinonen.

NASKALIINA

gallery/liina pelkästään
gallery/logonaskaliina2017 (1)
gallery/valkoinen viiva